NEWS

AT THE MOMENT / UPCOMING

IMG_1688

Group Show: The Turku Artists´Association`s Annual Exhibition 2018

5.12.2018-31.1.2019 Kaarina-talo (curator: Riikka Niemelä)

My new painting (above) “iPad Pro Under the Poisonous flower”, will be exhibited there.

Solo show: Studio Laikku, Cultural Center, Tampere (April 2019)

Solo show: Kouta Gallery, Kouvola (October 2019)

Solo show: Allergiatalo, Helsinki (April 2020)

Solo show: MUU Kaapeli, Helsinki (May-June 2020)

PAST

2018 Kerronta (Jarno Vesalan kuratoima)
Taidekeskus Haihara, Tampere

Aho_Haihara_kataloki_kuva

Voidaan aloittaa vaikka sillä, että… joitain vuosia sitten guuglasin nimeni “henna aho”. Eräs löytyneistä linkeistä alkoi sanoilla: “jos nimesi on Henna Aho, älä ikinä mene Japaniin”. Tietysti piti selvittää, mitä tämä tarkoitti, ja tulos olikin hauska. Japaniksi “henna” tarkoittaa “idiot” ja “aho” tarkoittaa “dumb-ass”.

Haiharaan tuleva maalausinstallaatiokokonaisuus perustuu tähän hahmoon “weird-dumb-assiin”, jonka touhuja elämän tiukissa tilanteissa kokonaisuus tarkastelee. Olen jo suht pitkällä aikavälillä maalannut kuvia huono-onnisesta hahmosta, potilaasta, joka on kovilla joutuessaan elämään sairaalassa demonisoituneiden lääkäreiden kurimuksessa. Toisaalta potilaalla on pakopaikka oman päänsä sisällä, paratiisi, jossa hän pääasiassa viettää aikansa. Ulkopuolisesta saattaa näyttää, että potilas on tahdoton mötikkä, jonka mieli on paennut lopullisesti, vaikka tosiasiassa hän elääkin mitä virkeintä salattua elämää.

Kokonaisuus kertoo paikasta nimeltä Mentaaligetto. Se tarkoittaa mielen reuna-alueita tai kääntöpuolta. Mutta nyt on tosi tärkeetä sanoo, että se ei siis tarkoita samaa kuin kuolema. Idea piileekin siinä, että mentaaligetossa on ihan omat hienoutensa, eikä niitä voi nähdä ulkopuolelta. Joku saattaa luulla, että ”hei, toihan on helvetissä”, vaikka tyyppi makaakin paratiisin porteilla.

Narratiivisen teemansa puolesta KERRONTA on olennainen osa kokonaisuutta, mutta se näkyy myös konkreettisesti teosten materiaalisuudessa. Osassa teoksista olen käyttänyt vanhoja töitä ja niissä esitettyjä tarinoita pohjana ja jatkanut kertomusta eteenpäin mm. muovikalvojen ja uudelleen-maalauksen avulla. Alkuperäinen maalaus ja sen esittämä tilanne on alla, ja sen päällä on läpinäkyvää muovia, johon uusi kuva on synnytetty.

450B1DA2-16C6-42F4-A99E-DB2DEEC62E03

2018 Rajattomuus
Kuusiston taidekartano, Kuusisto

Kuusisto_promo_ripustus_www

Henna Aho ja Ville, Donna ja Dylan: Maalausinstallaatio keltaisessa huoneessa
Hennan ja Villen maalaus (akryyli ja öljy kankaalle), Hennan, Donnan ja Dylanin maalauksia, (tussi ja akryyli kankaalle), mdf-levystä leikattuja sydämiä, kontaktimuovia / 2018

mita_tapahtuu

Noin 5 vuotta sitten aloin tehdä improvisoituja maalauksia yhdessä tyttäreni Donnan (4 v) kanssa. Nykyään hän on 9 vuotta, ja mukaan maalauksiin on tullut pikkuveli Dylan, joka täytti juuri 7 vuotta. Olen maalannut kummankin lapsen kanssa sarjan maalauksia, joissa kumpikin osapuoli, minä ja lapsi, sai toteuttaa itseään sataprosenttisesti omista taito- ja tietolähtökohdistaan käsin. Käytännössä maalaustapahtumat etenivät siten, että kumpikin maalari sai tehdä mitä haluaa kullekin työstön alla olevalle maalaukselle.
Maalaustavat, värit ja muodot, sekä kankaalle ilmestyvät hahmot ovat luoneet oman kielen, joka ei sanallisesti olisi saavutettavissa. Yhdessätaiteilulla on vahva kasvatuksellinen ja yhteiskunnallinen lähtökohta. Lapsi kokee normaalista arkielämästä tutun “huolehtivan” vanhemman toisen puolen, kun saa heittäytyä leikkiin tämän rakkaan aikuisen kanssa. Äidin tai isän salattu satumaailma tulee osaksi lapsen todellisuutta. Aikuinen taas saa väistyä huoltajan roolista, ja asettua tasavertaisena osapuolena hetkeksi lapsensa kanssa maalausmaailmaan. Molemminpuolinen vuorovaikutus on aitoa eettisyyttä ja siirtyy parhaassa tapauksessa eteenpäin perheen arkisiinkin vuorovaikutustilanteisiin. Tekemisen yhteisymmärrys näyttäytyy kuulluksi tulemisena, kärsivällisyyden lisääjänä erilaisuutta kohtaan sekä ennenkaikkea muistuttaa meitä siitä hyvästä, mitä ihmisten välinen läheisyys parhaimmillaan voi olla.

Huoneessa on esillä myös toinen jaetussa taiteellisessa prosessissa syntynyt teos. “Appelsiinikone” on osa noin kymmenosaista maalaussarjaa, joka toteutettiin noin kahden vuoden aikana minun ja taiteilijapuolisoni Ville Värin välillä. Ideana oli haastaa yksilölajina näkemään toteuttu “maalaaminen” kahden erilaisen maalarin yhdessä työstettäväksi, ja tutkia sitä, kuinka tämä ylipäätään olisi mahdollista. Käytimme prosessissa samaa metodia, kuin yllä esitetty kuvaus lasten kanssa työskentelystä. Tämän lisäksi pidimme sanallista prosessipäiväkirjaa työmme vaiheista.

Kantavana ajatuksena on se, että syntynyt ‘välitila’ mahdollistaa monien tasojen aktivoitumisen ammatillisesta taiteilija-identiteetistä psykologiseen ja myyttiseen kokemukseen. Esille nousseet teemat asettuvat yhteisesti tarkasteltaviksi ja muunnettaviksi, sekä lopulta ne palautetaan työskentelyyn prosessin jatkuessa. Miten yhteinen taiteellinen välitila vaikuttaa osallistujiin? Entä onko tässä prosessissa syntynyt “taide” jotenkin erilaista, kuin jos teokset olisi maalattu yhden taiteilijan toimesta? Yhdessämaalauksen aikana osallistujat vuorottelevat mestarin ja oppipojan rooleissa, ja romanttinen käsitys vapaasta ja itseriittoisesta taiteilijasta korvautuu “jaetun eksperttiyden” idealla. Kokemuksemme mukaan, jaettu prosessi aktivoi useita eri rooleja ja työskentelytapoja teoksen synnyn aikana; yhteistä ideointia, jäljittelyä, antautumista, oman äänen puolustamista, lamaantumista, kompromisseja, pettymyksiä, kannustamista, täyttymyksen jakamista ja suunnatonta iloa. Välillä pimeydessäkin edennyt intuitiivinen ja psykologinen prosessi seurasi kuitenkin kaukana loistavaa majakan valoa; uskoa siihen, että ihmisten välinen tasaveroinen ja eettinen kohtaaminen on mahdollista, ja vaikka se tapahtuisikin vain hetkittäin, silmänräpäyksissä. Ne pienet kohtaamiset ovat silti eräs ihmiselämämme tavoite ja jopa velvollisuus lapsiamme, siskojamme ja veljiämme kohtaan tällä yhteisellä maapallolla.

2017 Turun taiteilijaseuran 93. vuosinäyttely
Galleria Å, Turku
22.9.–15.10.2017
kuraattori Hertta Kiiski

7_Aho_MustuneetKorvatKuulevatSalaisimmatLaulut_www

Näyttelyssä maalaukseni Mustuneet korvat kuulevat salaisimmat laulut / 197 x 185 / akryyli, kollaasi ja tussi kankaalle / 2017

10_Aho_Ripustuskuva_Huuto_www

11_Aho_Ripustuskuva2_Huuto_www

2017 Satakieli ja lasipilli
Galleria Huuto Jätkäsaari, Jätkä 2
5.8.-20.8.2017

Kerran päivässä muuriin avautui aukko, ja se aukipysyminen kesti noin tunnin verran. Tällöin astuin ulos ja kävelin alas mäkeä kaupalle. Ulosmenemisestä ja siellä olemisesta en osaa jälkeenpäin hahmottaa muuta oleelliselta tuntuvaa kuin sen, että muistan auringonvalon polttavan kirkkauden. Ja epävarmat askeleet mäkeä takaisin ylös, takaisin muurin taakse, luolaan…. kutsun sitä nykyään luolaksi. Kosteaksi ja harmaaksi paikaksi, jota hallitsivat loputtomat käytävät ja loisteputkien valo.

Puheeni ei tullut ulos normaalisti, lauloin omia sävellyksiäni, kerroin tarinoita, joilla ei ollut uskottavaa järjestystä tässä ihmisten todellisuudessa. Jutut oli kuitenkin ladattu täyteen merkityksiä ja tunteita, joskin nimeämättömiä, sillä kykyni hahmottaa edes lauseenmittaa, ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyt. Näin jälkeenpäin, puhe ei ole vieläkään täydellistä, ei edes sinnepäin, mutta pystyn jo sanomaan lintu tai kukka tai lasipilli.

Joidenkin kuukausien, vai vuosienko, jälkeen huomasin, että muurin lävitse pystyy hengittämään. Tämä tapahtui silloin, kun löysin muurin seinään upotetun lasipillin, jonka toinen pää oli minun puolellani, ja toinen pää muurin ulkopuolella. Aluksi en osannut käyttää sitä, mutta pikkuhiljaa aloin puhaltaa siihen ja sen jälkeen vetää myös henkeä, mikä johti hengittämiseen.

Lopulta löysin myös satakielen, jonka laulu oli vielä sulosointuisempaa kuin omat sävellykseni. Se houkutteli minut sanomaan lauseita, joissa sanat olivat oikeassa järjestyksessä. Näin myöhemmin ajateltuna asumukseni… kuinka sen nyt sanoisin, ei ollut terveellinen, mutta perustarpeet tuli silti tyydytetyksi. Laulu ja hengittäminen.

Luola on edelleen mäen päällä. Katselen sitä alhaalta, kaupalta kaihoisasti, mutta se ei ole enää minun luolani. Olen istuttanut sen ympärille kukkia, naamioidakseni sen tavalliseksi kukkulaksi. Jokapäiväinen tapani on viedä kummulle matoja ja kotiloita, jotta satakieli saa syötävää.

Näyttely kertoo sodasta elämän ja kuolemisen välillä sekä elämästä sellaisena, kun on kuin kuollut mutta silti elossa. Kun elämänilo ja toivo on annettu/otettu pois, ja vartalo, lihaa ja luuta, jatkaa kulkuaan normaalissa todellisuudessa. Iän myötä kysymykset ovat muuttuneet yksinkertaisemmiksi/monimutkaisemmiksi, mutta silti, kaiken takana oleva eräs peruskysymys säilyy muuttumattomana; joudunko helvettiin, kun kuolen.

Teema konkretisoituu metaforisina kuvauksina sairaalassa elämisestä. Näyttely koostuu suurista maalauksista, jotka on vapautettu kiilapuista. Ne on poistettu suorien kulmien hallitsemasta struktuurista. Jollen voi vapauttaa omaa elämääni tiukasta kontrollista, niin ainakin työni voin. Eläköön vapaana roikkuvat nahat. Maalausten tekniikka on pääasiassa akryyli, mutta mukana on myös kollaasia ja tussipiirustusta.

pleiku_mainos

2016 Bring In the Kitchen Sink “Gesamtkunstwerk”
Galerie Pleiku, Berliini
11.5. – 27.5. 2016
Co-ordinated By Henna Aho & Ville Laaksonen
In collaboration with invited and un-invited artists. Open for all.

Empty space. Nothing but an empty fridge standing in the middle of the gallery. Some basic tools and artist materials are laying around. Camera is installed in the corner and set for a time-lapse of 21 days. Bring in the kitchen sink? Let’s make a Gesamtkunstwerk!

Let’s listen to Richard Wagner.

Exhibition is open for everyone to collaborate. Just drop in when we are open or make an appointment – perform, install, draw or paint, make a photoshoot, write a blog, whatever – but don’t expect to do it solo. Or bring your own artwork and we challenge you to a debate. This collaboration confronts the limitless possibilities of collaboration.

So this is not exactly an exhibition – its more like a social experiment conducted by two, but completed by the many.

TOOLBOX_kutsu

HennaAho_GalleriaKatariinaPictures from the exhibition in Gallery Katariina, in Helsinki, 2014

GalleriaKatariina1   GalleriaKatriina4

HennaAho_Poriginal

AnthemsofRealityPronciple_Rajatila

pihatto_web

Henna Aho & Ville Laaksonen: Love, I´m 24 hours open for you, Gallery Pihatto, Lappeenranta, 22.10-10.11.2013

http://www.e-ktaide.net/pihatto/

PIB, Basel

Pataphysische Topologien, Pataphysical Institution of Basel (PIB), 5.10-27.10.2013
(Group exhibition, TURU VÄRI / Together with Ville Laaksonen)

Gallery Titanik

Gallery Titanik

Henna Aho: need+child+mother, Gallery Titanik, Turku, 5-29.9.2013

http://www.titanik.fi/henna-aho-need-child-mother/

rakkaus_promo_1_web rakkaus_promo_3_web

Henna Aho & Ville Laaksonen: Rakkausbussi, Ruisrock, Turku, 5.-7.7.2013

http://rakkausbussi.wordpress.com

WAM

Wam_map

Ryhmänäyttely (Ville Laaksosen kanssa) Kaikkein suurin on rakkaus? Wäinö Aaltosen museo, Turku, 14.6.-12.9.2013

http://www.wam.fi/public/default.aspx?contentid=338508&nodeid=10923

BlackWallGallery

BlackWallaGallery2

Henna Aho: Onko maalauksella alku ja loppu, Black Wall Gallery, Vaasa, 7. -30.3.2013